torstai 18. huhtikuuta 2013

Kapkaupunki-reissun juniorit

 
Pääsimme juttelemaan hieman harjoitusten lomassa Gym for Life-kilpaohjelman juniorien kanssa. Ajatuksia vaihdettiin joukkuevoimisteluaktiiviuran lopettaneiden Anniinan ja Wilman, ja myös pienempien tyttöjen kanssa.
 
Anniinan ja Wilman elämässä joukkuevoimistelulla ja OVO:lla on ollut ja on edelleen iso rooli. Kävimme ensin läpi tyttöjen OVO-uraa, ja miten joukkuevoimistelu ja OVO vaikuttavat tällä hetkellä heidän elämäänsä.


Wilma aloitti OVO-uransa voimistelun satujumpassa, josta siirtyi harrastejoukkue Saturnuksiin.

"Sieltä siirryin 10 vuotiaana Molekyylit kilparyhmään" Wilma kertoo. "Molekyyleissä voimistelin vuoteen 2010 asti, jolloin päätin jättää kilpauran taakseni ja ottaa hieman kevyemmin treenauksen suhteen! Parhaimpia hetkiä voimistelu-uran aikana ovat olleet kilpailu- ja esiintymismatkat (erityisesti junnu MM 2010 ja Gymnaestrada 2011), yhteiset hetket joukkueen kanssa sekä onnistumisen tunteen treenisaleilla!" Nykyään Wilma harrastaa tanssia, ja voimistelu on antanut sille erinomaisen pohjan."Ja tietysti jumpan kautta saatujen ystävien kanssa ollaan vieläkin tekemisissä, vaikka ei enää joka päivä nähdäkään :)"


Anniina vastaavasti on ollut OVO:n jäsen jo 1-vuotiaasta, jolloin hän liittyi Olarin Voimistelijoihin mukaan äitilapsi-jumpan muodossa.

 
"4-vuotiaana aloitin OVO:n pikkurytmisissä, joista siirryin 7-vuotiaana kilpajoukkue Molekyyleihin. Molekyyleissä voimistelin vuoteen 2010 asti, jonka jälkeen olin yhden syksyn ajan Fosforit-joukkueessa. Keväällä 2011 siirryin OVO Teamiin, kun joukkue perustettiin. Oman kilpa-urani sai loppunsa viime jouluna, mutta tänä keväänä olen jatkanut OVO:ssa valmentajan ja ohjaajan roolissa Titaanit 00-01 -joukkueilla ja 3-4 -vuotialla pikkurytmisillä."
 
Anniinan pitkän voimistelu-uran aikana on ehtinyt kertyä loputtomasti erilaisia kokemuksia ja elämyksiä.
 
"Parhaita hetkiä on vaikea valita, mutta ainakin vuoden 2011 Tarton MM-kilpailut ja vuoden 2010 Brnon junioreiden MM-kilpailut ovat jääneet vahvasti mieleen." Anniina toteaa.

Anniinan nykyiseen elämään OVO liittyy myös kiinteästi.
 
"Tällä hetkellä olen mukana voimistelussa valmentamisen ja ohjaamisen kautta sekä Kapkaupunkiin suuntaavan ryhmämme kautta. Olen iloinen, että pystyn olemaan vielä mukana voimistelun parissa, vaikka oma kilpailu-ura onkin jo loppunut. Valmentamisen kautta on hienoa päästä auttamaan tyttöjä kehittymään voimistelijoina ja jakamaan heille oppeja, joita on itse oman uran aikana saanut."
 
Mitä tytöt sitten odottavat Kapkaupungin matkalta?
 
"Odotan tätä matkaa innolla, onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus, jollaista ei varmasti vähään aikaan uudestaan ole tulossa!", Wilma vastaa innostuneena. "Odotan mukavaa yhdessä oloa, onnistumista itse kilpailussa ja rentoa meininkiä. Ihanaa päästä vihdoin Etelä-Afrikkaan, FIILIKSET KATOSSA!!! :)"
Anniinan odotukset ovat yhtä korkealla.

"Kapkaupunkiin olen lähdössä innokkaana! On todella hienoa päästä kokemaan itselleni aivan uusi voimistelu tapahtuma ja on myös hauskaa päästä esiintymään sekalaisen ryhmämme mukana. Kapkaupunki itsessään on jo hieno kokemus, mutta kun siihen vielä lisää erilaiset upeat voimistelu-esitykset, niin matkasta tulee varmasti unohtumaton."
 
Lisää Anninan ja Wilman sekä muiden junioreiden joukkuevoimistelukuvia löydätte postauksessa "Matkaan lähtijät - OVO Finland".

 
Pienempien tyttöjen, Monan, Saran, Katarinan, Merin, Marjan ja Netan kanssa juttutuokiossa ei vielä keskitytty heidän OVO-uraansa vaan enemmänkin tyttöjen ajatuksiin tulevan matkan tiimoilta.
 
Ensin mietittiin mitä kaikkea tytöt reissun aikana haluavat nähdä ja kokea. Näin tytöt kommentoivat:
 
"Matkan aikana haluan ainakin kisata ja pärjätä mahdollisimman hyvin."
 
"On mukava tutustua Etelä-Afrikan kulttuuriin ja tavata eri maiden voimistelijoita."
 
"Haluan kokea tai nähdä hienon ja onnistuneen suorituksen koko joukkueelta. Samoin haluaisin nähdä muiden maiden upeita esityksiä."
 
"Haluan tietää, mitä rahaa siellä käytetään ja haluan nähdä, onko siellä sademetsiä.
 
 


Kaikki tytöt vaikuttivat vastauksissa myös olevan kovin eläinrakkaita, ja jokaisen toiveena Gym for Life-kilpailun ulkopuolella onkin tutustua Afrikan luontoon ja eläimiin...

"Haluan nähdä sellaisia eläimiä, joita ei elä Suomessa. Haluaisin ehdottomasti nähdä luonnossa tiikerin, leijonan ja pingviinin"

"On kiva tietysti päästä safarille ja nähdä pingviinejä!"

"Eläimiä ja jotain hauskaa. Onko siellä tiikereitä?"

"Eläimiä ja timantteja, mun lempieläimet ovat etanat, tiikeri, kirahvi, lepakko, virtahepo, sarvikuono, leijona, seepra, muurahaiskarhu, pupu, tarantella, hiiri, skorpioni ja sitten vielä koirat, käärmeet, sammakot. Ja vielä tavallinen karhu ja vielä yksi - possut, siili, lehmät. Siinä oli kaikki. Ai niin, sit mä tykkään myös mangusteista ja poneista."

Matkalle lähtö on jo jonkin verran aiheuttanut tytöillä perhosia vatsan pohjalle. Vastaukset kysymykseen "Jännittääkö matkalle lähtö?" vaihtelevat "Joo", "Ei", "Vähän", "No ei nyt vielä kauheasti, sitten varmaan kun päästään sinne Kapkaupunkiin niin sitten joo" - vastausten välillä. Tytöt ovat kuitenkin hyvin tietoisia että ihan naapurimaahan ei nyt olla matkustamassa, ja että Etelä-Afrikassa on varmasti aika erilaista kuin Suomessa.

Viimeisenä vaihdettiin vielä muutama sana Kapkaupungissa esitettävästä OVO Finlandin ohjelmasta. Miltä Kapkaupungin kilpaohjelma siis vaikuttaa tyttöjen mielestä tällä hetkellä?

Suurin osa tytöistä toteaa, että ohjelma vaikuttaa kivalta, mutta aika nopealta. "Mutta sitten kun tehdään sitä vielä enemmän niin siitä tulee varmaan selkeämpi. Siinä on tosi kivoja nostoja! Eli hyvä siitä tulee!"


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Isät tossujen alla ja korkeita lentoja

 




Aikainen sunnuntai aamu... Kaikki silmät sikkurassa... Saapuivat kumminkin reippaasti yhteisiin Kapkaupunki harjoituksiin. Koko loppukevään harjoitusaikataulu on nyt lyöty lukkoon, ja sen innoittamana (sekä tajuten, että Kapkaupunki kilpailun ajankohta lähestyy huimaa vauhtia... Avajaisiin on enää 87 päivää 9 tuntia) koko poppoo oli hienosti saatu kasaan.




Tällä kertaa tytöt saatiin useaan otteeseen "ilmaan". Kerrankin isät olivat ihan oikeasti rähmällään tyttöjen tossujen alla, eikä tämä ainakaan pahemmin tuntunut isejä haittaavan. Salilla nähtiin myös toinen toistaan korkeampia nostoja ja ilmalentoja; jopa niin korkeita, että äidit joutuivat sulkemaan silmänsä kauhusta.
 



Harjoitukset menivät hyvin, siitäkin huolimatta että yhden treenaajan silmä saatiin voimavanteen avustuksella turpoamaan oikein kunnolla. Harjoituksia jatketaan nyt säännöllisesti, joka viikonloppu entistä suuremmalla innolla.